YLE: Keski-Pohjanmaa

Julkaise syötteitä
Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Syötteen kokonainen osoite. 5 min sitten

Somevyöry auttoi – Sirkka-Liisan isä ei ole enää pelkkä nimi

2017, Heinäkuu 26 - 14:31

Sirkka-Liisa Kontio on perheensä kanssa etsinyt jo vuosikausia tietoja isänsä elämästä. Perheellä on valokuva ja nimi: Matti Hyppönen, joka on ollut renkipoikana Jaakkimassa.

Juhannusaattona Sirkka-Liisan tytär Sanna päätti avautua Facebookissa. Päivitystä jaettiin ahkerasti, ja myös moni media tarttui tarinaan. Viikon kuluttua Sannaan otti yhteyttä henkilö, jonka isä oli tunnistanut valokuvan miehen omaksi enokseen.

Matti ei ole enää pelkkä nimi ja kasvot kuvassa. Nyt tiedetään, että Matin ja Sirkka-Liisan äidin, Martan, rakkaustarina todella sai alkunsa Jaakkimassa. Talvisota kuitenkin sotki parikymppisten nuorten kaikessa hiljaisuudessa alkaneen seurustelun. Martan perhe lähti evakkoon Kemin maalaiskuntaan, Matti Ylivieskan kautta joko muualle evakkoon tai sotaväkeen.

Sukulaisuus varmistetaan DNA-testillä

Sirkka-Liisa sai alkunsa, kun Matti ja Martta kohtasivat sotavuosina jossakin päin Suomea uudestaan. Nuorten tiet kuitenkin erosivat jälleen. Myöhemmin Martan elämään tuli uusi mies, joka vauvan synnyttyä otti Sirkka-Liisan omiin nimiinsä.

Meille on jo sähköpostissa lähetetty Matin vanhempien ja isovanhempien kuvat. Sanna Kontio

Kontiot tietävät nyt myös, oliko Matilla sisaruksia, mihin hän asettui sotien jälkeen, mitä teki työkseen, milloin kuoli ja mihin haudattiin.

– Emme kuitenkaan halua kertoa Matin elämästä, koska haluamme varmistaa DNA-testillä, että olemme samaa sukua näiden uusien mahdollisten sukulaisten kanssa, Sanna kertoo.

DNA-näytteiden ottoon ja testaukseen menee vielä aikaa. Sannan varovainen arvio onkin, että vastauksia olisi luvassa aikaisintaan parin kuukauden kuluttua.

Matilla ei ollut muita lapsia

Äiti Sirkka-Liisa on liikuttunut ja onnellinen biologisen isänsä elämänvaiheiden tiedoista. Nuoremmalla polvella on tarkoitus tavata uudet sukulaiset ja käydä Matin haudalla.

Nyt Matin suvussa etsitään innokkaasti lisää tietoa. Tarkoitus on esimerkiksi tilata Matiin armeija-ajan kantakortti.

– Meille on jo sähköpostissa lähetetty Matin vanhempien ja isovanhempien kuvat. Hänen myöhemmistä vaiheistaan on olemassa valokuva-albumi, mutta vielä ei tiedetä, kenen hallussa se on.

Matilla ei ole muita lapsia. Eikä kukaan tiedä, saiko Matti koskaan tietää, että hänellä oli tytär. Uusille sukulaisille tieto tuli täysin yllätyksenä. Muitakin yllätyksiä on isän etsintävuosina tullut eteen.

– Arkistoista löytyy, että äiti olisi syntynyt Ylitoriniolla ja vanhemmiksi on merkitty Martta ja äidin kasvatusisä. Oikeasti äiti syntyi Lumivaarassa. Äiti on myös aina luullut, että on Sirkka-Liisa. Hän kuitenkin onkin Sirkka ja Liisa on toinen nimi.

Sannan äidin syntymäpaikka korjattu Lumijoesta Lumivaaraksi.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Kantaesitys on säveltäjälle kuin oman lapsen syntymä – Korsholman musiikkijuhlat käynnistyvät

2017, Heinäkuu 26 - 12:18

Vaasan kaupungintalon juhlasalissa soivat harmonikka ja piano. Salissa harjoitellaan Uljas Pulkkiksen säveltämää teosta Evolution, joka saa kantaesityksensä Korsholman musiikkijuhlien avajaiskonsertissa.

Harmonikansoittaja on kansainvälisestikin mainetta niittänyt Janne Rättyä ja pianon takana istuu pianisti, Korsholman musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Henri Sigfridsson. Harjoituksessa ei ollut vielä tiistaina mukana Sakari Oramon johtamaa Keski-Pohjanmaan kamariorkesteria.

– Kantaesitys on jännittävä tilanne. Se on kuin oman lapsen syntymä – on tulossa jotain, mitä on itse tehnyt, mutta ei tiedä vielä tarkasti millaisena se näyttäytyy, kun astuu lavalle, miettii säveltäjä Uljas Pulkkis.

Inspiraatioita kirjallisuudesta

Uljas Pulkkis ammensi inspiraationsa Evolution-teokseen luonnontieteistä ja kirjallisuudesta.

– Itselläni on tullut tässä neljänkympin kriisissä innostus kirjoihin aikaisempaa enemmän ja luenkin pari kirjaa viikossa. Inspiraatio kumpuaa usein kirjoista ja huomaan valitsevani sellaisia teoksia, jotka eivät ole juuri vaikkapa otsikoissa. Niistä voi löytyä unohdettua tietoa, josta voi ammentaa jotain uutta sävellyksiinkin, Pulkkis kertoo.

Mirva Ekman / Yle

Säveltäjä odottaa yleisön inspiroituvan esityksestä.

– Odotan, että yleisö löytäisi jotakin uutta itsestään tai uusia ideoita. Tai alkaisi miettiä esimerkiksi evoluutioasioita, mitkä minuunkin ovat vaikuttaneet tämän teoksen aikana.

Taiteellisena johtajana viimeistä kertaa

Evolution-teoksen pianisti Henri Sigfridsson toimii tänä vuonna viimeistä kertaa Korsholman musiikkijuhlien taiteellisena johtajana. Hän on tyytyväinen viiden vuoden pestiinsä Pohjanmaalla.

– Olen kyllä hyvin ylpeä, että olen saanut olla tässä kaikessa mukana. Kaikki on sujunut ihan uskomattoman hyvin ja tämä on ollut suuri kokemus. On ollut fantastista käydä läpi valtava määrä ohjelmistoa, Sigfridsson sanoo.

Sigfridsson kertoo Korsholman musiikkijuhlien olleen hänelle loistava matka sekä taiteellisessa että henkilökohtaisessa mielessä. Musiikkijuhlien kehityksestä jatkossa hän ei osaa arvioida, mutta toteaa, että pelkkä kehityshakuisuuskin voi olla yksipuolista.

– Näiden viiden vuoden aikana on ollut kehitystä esimerkiksi se, että on mietitty uusia teemoja, uusia mahdollisuuksia, esiintymispaikkoja ja taiteilijoita tietysti – on monta sellaista asiaa, millä voi kehittyä. Toisaalta pitää olla vahva pohja, mutta katse koko ajan eteenpäin, Sigfridsson hymyilee.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Tekemistä ja säästöjä: Kokkola palkkasi pitkäaikaistyöttömiä kitkemään vieraskasveja

2017, Heinäkuu 26 - 10:15

Kokkolan kaupunki on lähtenyt taisteluun vieraskasveja vastaan tällä kertaa palkkaamalla pitkäaikaistyöttömiä kitkemistöihin. Aiempina vuosina kaupunki on niittänyt ja myrkyttänyt vieraslajeja, mutta tulokset ovat olleet liian laihoja. Siksi kaupunki päätti kokeilla tänä kesänä ensimmäistä kertaa käsin kitkemistä.

Vieraskasveja on lähinnä sellaisilla paikoilla, joihin ihmiset ovat vieneet pihajätteitään. työsuunnittelija Tanja Ojanperä, Kokkolan kaupunki

Varsinkin jättiputki ja jättipalsami ovat vallanneet tilaa niin, että kaupungin oli keksittävä jotain uutta. Työsuunnittelija Tanja Ojanperä arvioi, että yksistään Kokkolassa ongelmapaikkoja on satoja.

– Vieraskasveja on lähinnä sellaisilla paikoilla, joihin ihmiset ovat vieneet pihajätteitään ja piharoskiaan. Esimerkiksi jättipalsami on lähtenyt leviämään sellaisilta paikoilta ihan mittavan kokoisille alueille, Ojanperä harmittelee.

Juha Kemppainen / Yle

Palkatessaan työhön pitkäaikaistyöttömiä Kokkolan kaupunki sai kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kaupungilla on roppa kaupalla työtä, jolle ei riitä tekijöitä. Samalla kaupunki välttyi näiden työllistettyjen kohdalla Kelan sakkomaksuista, joita kunnat joutuvat maksamaan jokaisesta pitkäaikaistyöttömästään.

Kunnat maksavat puolet pitkäaikaistyöttömiensä työmarkkinatuesta 300 työttömyyspäivän jälkeen. Tuhannen päivän jälkeen kunnan osuus on 70 prosenttia. Kyse on siis merkittävästä summasta.

Kokkolan kaupunki on palkannut tänä kesänä puoleksi vuodeksi kymmenkunta työtöntä kitkemis- ja puistotöihin. Kyse on normaalista palkkatyöstä.

Vieraskasvien paikka ei ole puutarhajätteen vastaanottopaikalla

Jokainen voi myös itse osallistua talkoisiin ja kitkeä jättipalsamia tai jättiputkea. Ojanperä kuitenkin varoittaa, ettei niitä saa viedä yleiselle puutarhajätteen vastaanottopaikalle.

– Jättipalsami ja -putki pitää laittaa erilleen muista puutarhajätteistä. Sitten voi soittaa kaupungin puutarhapuolelle, niin haemme ne pois. Ongelmakasveille on aivan erillinen paikka, mihin ne kerätään, ja siellä kasvit joko poltetaan tai kompostoidaan.

Ongelmakasveille on aivan erillinen paikka, mihin ne kerätään, ja siellä kasvit joko poltetaan tai kompostoidaan. Tanja Ojanperä

Vieraslajit ovat sitkeitä, sen Ojanperä tietää kokemuksesta. Hänen mukaansa joillakin alueilla vieraslajien kitkeminen on jo toivotonta työtä.

– Täälläkin Palon alueella on käyty kaksi viikkoa sitten, ja nyt tänne on noussut jo uusia jättiputkia. Silloin ne poistettiin kaikki. Eli aika usein joutuu tarkistamaan nämä samat paikat.

Artikkelia on täydennetty: Kokkola on palkannut pitkäaikaistyttömiä normaaliin palkkatyöhön. 26.7. klo 13.38.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Keskosille virkatut turvalonkerot auttavat myös muistisairaita – letkut saavat rauhan, kun käsissä on muuta hypisteltävää

2017, Heinäkuu 24 - 10:12
Turvalonkero

Toivomus on, että turvalonkerot virkataan puuvilla- tai bambulangasta, ettei lonkeroista lähde nukkaa

Niiden sisään laitetaan täytteeksi askarteluvanua

Turvalonkerot ovat henkilökohtaisia, ja ne annetaan kotiutettavan vanhuksen mukaan

Lähihoitaja Johanna Kuoppala sanoo, että aikaa voi säästää sillä, ettei tee turvalokerolle silmiä

Muistisairaat eivät välttämättä tunnista käsityötä mustekalaksi, vaan se voi olla heille jokin muu tuttu asia, esimerkiksi kalaverkko tai pitkät hiukset

Kokkolalainen lähihoitaja Johanna Kuoppala virkkaa tätä nykyä lähes kaiken liikenevän aikansa turvalonkeroita muistisairaille vanhuksille. Tarve Keski-Pohjanmaan keskussairaalan osastoilla on huutava, sillä keskosvauvojen tapaan myös muistisairaat repivät ja pyörittelevät käsissään elintoimintojensa kannalta tärkeitä letkuja.

Aikaisemmin turvalonkeroita on virkattu lähinnä keskosille. Viime vuonna siitä tuli koko Suomeen levinnyt buumi. Sitten syntyi ajatus, että turvalonkeroita voisi käyttää myös vanhuksilla.

– Meidän osastollemme tuli leikkaussalista muistisairas potilas, ja hänen käteensä oli ilmestynyt sillä reissulla turvalonkero. Hän oli kiskonut letkujaan ja joku oli hoksannut antaa vanhuksen käteen virkatun mustekalan. Niin vanhus sitten kosketteli mustekalan lonkeroita ja letkut saivat olla rauhassa, Johanna Kuoppala sanoo hymyillen.

Jos niistä vähistä hyvistä suonista revitään letku irti, silloin ollaan pulassa. Lähihoitaja Johanna Kuoppala

Vuoden ajan Kuoppala on virkannut mustekaloja omalle osasto seitsemälle,mutta aika ei riitä täyttämään tarvetta.

Vanhus voi repiä tipan irti kerran tunnissa

Leikkauksen jälkeen vanhuksen käsien ulottuvilla saattaa risteillä yli kymmenen erilaista letkua. Niiden poisrepiminen aiheuttaa paitsi kärsimystä potilaalle myös kiirettä hoitajille. Joskus muistisairas vanhus on saattanut repiä tippaletkun irti kerran tunnissa.

– Silloin on lääkärin luvalla jouduttu turvautumaan potilaan käsien sitomiseen, ettei hän pääse irrottamaan letkuja. Vanhoilla ihmisillä on huonot verisuonet, ja tipan laittaminen on hankalaa. Jos niistä vähistä hyvistä suonista revitään letku irti, silloin ollaan pulassa ja joudutaan laittamaan keskuslaskimokatetri, Kuoppala kertoo.

Joskus vanhus on repinyt itseltään irti myös virtsakatetrin, ja se voi aiheuttaa jopa vaurioita virtsaputkeen.

Juhanna Kuoppala virkkaa turvalonkeroita niin paljon kuin vapaa-ajallaan ehtii. Tarve on silti suurempi.Kalle Niskala / Yle Turvalonkero tuntuu muistisairaan kädessä tutulta

Turvalonkeron ansiosta sairaalaletkut saavat olla Kokkolan kirurgisella osastolla tällä hetkellä pääosin rauhassa, sillä virkatun mustekalan lonkeroihin muistisairas tarttuu hanakasti.

Yksi vanha kalastaja kuvitteli selvittelevänsä kalaverkkoja. Lähihoitaja Johanna Kuoppala

– Yksi vanha kalastaja kuvitteli selvittelevänsä kalaverkkoja. Eräs mummu taas laittoi lonkerot aina letille ja me ohikulkiessamme availtiin niitä. Sitten hän sai letittää ne uudelleen. Ennen ne olivat ne letkut, jotka olivat rusetilla ja solmussa, lähihoitaja Johanna Kuoppala sanoo.

Kuoppala on vedonnut Facebookissa käsityötaitoisiin, että he virkkaisivat Keski-Pohjanmaan keskussairaalalle turvalonkeroita myös vanhusten käyttöön. Ensimmäiset mustekalat tulivat pian vetoomuksen julkaisun jälkeen, ja Kuoppalalle tulleiden viestien mukaan paljon on vielä tulossa.

Turvalonkeroille on kova tarve senkin takia, että ne ovat henkilökohtaisia ja lähtevät vanhuksen mukaan kotiin tai hoitokotiin. Kuoppala toivoo, että jatkossa turvalonkeroita saataisiin jokaiselle sairaalan osastolle, koska niistä on seurannut pelkkää hyvää.

– Ihan selkeästi letkujen repiminen on vähentynyt. Jos heittäisin villin arvauksen, niin repiminen vähentynyt jopa 80 prosenttia, kun käsissä on turvalonkero.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Suurin osa vasenkätisistä on oikeastaan molempikätisiä – nyrkkeilijälle ominaisuudesta on vain etua

2017, Heinäkuu 19 - 12:00

Arkikielessä kätisyys määräytyy sen mukaan, kummalla kädellä ihminen kirjoittaa. Tutkimuksissa asiaa kuitenkin katsotaan useammalta eri kannalta. Kummalla kädellä kirjoittaa, heittää palloa, käyttää saksia tai lusikkaa, entä kummalla sytyttää tulitikun tai avaa kannen.

– Suurin osa oikeakätisistä tekee melkein kaikki oikealla kädellä. Vasenkätisistä puolestaan enemmistö on sellaisia, jotka tekevät jotain oikealla ja osan vasemmalla, kertoo neurotieteen professori Eero Castrén.

Vähemmistö vasenkätisistä on pelkästään vasenkätisiä. Vielä pienempi osuus ihmisistä on ambidekstroja, eli osaavat esimerkiksi kirjoittaa yhtä hyvin kummallakin kädellä.

Vasenkätinen yllättää

Kätisyyden määräytymisestä on yllättävän vähän tutkimustietoa. Geenit ovat jonkinlaisessa roolissa: kahden vasenkätisen lapsella on suurempi todennäköisyys tulla vasenkätiseksi kuin oikeakätisten lapsilla.

– Asiaa on tutkittu yllättävän vähän siihen nähden, kuinka yleinen tila on. Osittain tämä johtuu siitä, että kätisyyden määrittely on aika vaikeaa, Eero Castrén sanoo.

Urheilussa massasta poikkeavasta kätisyydestä on etua. Vasenkätinen on yllättävä vastus. Jos esimerkiksi lyö tennistä vasemmalla kädellä, on etua siitä, että pystyy lyömään kämmenlyöntiä toisen rystypuolelle.

Jonkin verran kätisyyttä on urheilussa pyritty opettamaankin nuorille varhain. Esimerkiksi jääkiekossa vasenkätisestä voi tulla parempi pelaaja, kun suurin osa pelaajista on oikeakätisiä.

Satu on tyypillinen molempikätinen

Hyvä esimerkki tyypillisestä vasenkätisestä on akaalainen nyrkkeilijä Satu Lehtonen, 31. Hän kirjoittaa vasemmalla, mutta tekee monta muuta asiaa oikealla kädellä.

Esimerkiksi vasenkätisten saksia Lehtonen ei ole tarvinnut, sillä saksia hän käyttää oikealla kädellä. Myös heitot hoituvat oikealla.

Aiemmin monia vasenkätisyyteen taipuvia yritettiin pakottaa oikeakätiseksi. Lehtoselle nämä kokemukset ovat kuitenkin jääneet vähiin.

– Ainut kokemus liittyy koulussa nokkahuilun soittamiseen. Sitä olisin soittanut vasenkätisesti, mutta minut opetettiin soittamaan huilua oikeakätisesti, koska se näytti paremmalta rivissä, Lehtonen nauraa.

Vasenkätinen kirjoittaja työntää kynää. Mirja Kolttola

Suuria ongelmia vasen- tai itse asiassa molempikätisyys ei ole Lehtoselle aiheuttanut. Monen vasemmalla kädellä kirjoittavan ongelmaakaan ei ole: paperi ei sotkeennu, kun käden asento on sellainen, ettei kämmennurkka pyyhi kirjoitettua tekstiä.

– Tussitaululle sen sijaan on vähän vaikeampaa kirjoittaa. Se on oikeastaan ainoa asia, missä olen huomannut vaikeutta.

Lehtonen ei tiedä, mistä on vasenkätisyyden ominaisuudekseen saanut. Hänen vanhempansa ja myös oma tytär ovat oikeakätisiä.

Vasenkätinen nyrkkeilijä on harvinainen ja haluttu

Nyrkkeilyssä vasenkätisyydestä on selvä hyöty. Harva nyrkkeilijä on vasenkätinen, ja siksi suurin osa vastuksista on oikeakätisiä.

Ottelutilanteessa vasenkätinen on siis normaalista poikkeavalla tavalla yllättävä vastus. Kilpailutilanteessa pitää hoksata esimerkiksi vastustajan kiertosuunta. Satu Lehtonen yllättää nyrkkeilyssä vasenkätisyyden lisäksi molempikätisyydellä.

– Jalkani ovat vasenkätisten asennossa, eli oikea jalka edessä. Kuitenkin oikea käteni, eli nyrkkeilyssä etummainen käsi on vahvempi. Siinä molempikätisyydestä on hyötyä.

Satu Lehtonen on nyrkkeillyt kilpaa viisi vuotta, elokuun alussa tiedossa ovat Euroopan mestaruuskisat. Jo harrastuksen alussa huomattiin kätisyyden edut.

– Valmentaja bongasi heti, että olen vasenkätinen. Venäjällä ja Kuubassa on paljon nyrkkeilijöitä, ja niissä maissa osasta jopa tehdään vasenkätisiä.

Lehtoselle molempikätisyydestä on etua myös lähihoitajan työssä. Hän työskentelee pääsääntöisesti ensiavussa ja tekee potilaille kipsejä.

– Jotkut sanovat, että hoitotoimenpiteitä on vaikeampi tehdä toiselta puolelta, minulle puolella ei ole väliä.

Aivojen vuoksi kätisyyttäkin voi harjoitella

Kun laittaa kädet ristiin, menee päällimmäiseksi tavallisesti aina sama peukalo. Kun sitten yrittää ristiä kädet niin, että päällimmäiseksi tuleekin eri peukalo kuin tavallisesti, tuntuu oudolta: aivot menevät mutkalle, koska eivät ole tottuneet tekemään asiaa eri tavalla.

Tämä johtuu siitä, että ihmisen aivot ohjaavat käsien liikettä. Oikea käsi saa käskyt vasemmalta aivopuoliskolta, vasen käsi puolestaan oikealta. Neurotieteen professorin Eero Castrénin mukaan tutkimuksessa on saatu kuvantamistuloksia, joiden mukaan vasenkätisillä aivopuoliskojen väliset yhteydet ovat tehokkaammassa käytössä.

Vasenkätisillä on yliedustus kaikkein heikoimmin ja toisaalta myös parhaiten pärjäävien joukossa. Jos oikeakätinen on luova, siihen ei niin kiinnitetä huomiota, mutta jos vasenkätinen on luova, ajatellaan että ne liittyvät yhteen. Neurotieteen professori Eero Castrén

Sen sijaan käsitys oikeakätisiä luovemmista vasenkätisistä on vaikea todentaa, siitä tutkimusta ei ole.

– Se on todettu, että vasenkätisillä on yliedustus kaikkein heikoimmin ja toisaalta myös parhaiten pärjäävien joukossa. Jos oikeakätinen on luova, siihen ei niin kiinnitetä huomiota, mutta jos vasenkätinen on luova, ajatellaan että ne liittyvät yhteen.

Aivojen kannalta molempikätisyyden harjoittamisesta olisi hyötyä, eli heikommalle kädelle voi antaa treeniä esimerkiksi siirtämällä hiiri oikeasta kädestä vasempaan.

– Aivojen harjoittaminen on aina hyödyllistä. On hyvä treenata uusia asioita, sillä aivot kehittyvät harjoituksesta ja stimulaatiosta, Eero Castrén toteaa.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat houkutteli entistä enemmän kävijöitä – lippumyynti kasvoi neljänneksen

2017, Heinäkuu 17 - 12:14

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat houkutteli viime vuotta enemmän kävijöitä.

Festivaali vietti viime viikolla 50-vuotisjuhlavuotta muun muassa pitojen merkeissä. Kokonaiskäyntimäärä nousi 54 850 käyntiin. Viime vuonna käyntejä oli alle 43 000. Myös lippuja myytiin selvästi enemmän kuin viime vuonna, 21 287.

Juhlien toiminnanjohtajan Sini Keräsen mukaan sekä käynnit että lippumyynti kasvoivat reilut 25 prosenttia. Osaksi kokonaiskäyntimäärän kasvua selittää ennätysmäärä juhlilla esiintyneitä pelimanneja. Kaustisella esiintyi viikon aikana 5207 pelimannia.

Poikkeuksellisesti juhlaviikon avajaispäivänä maanantaina sisäänpääsy oli ilmainen. Maanantai houkutteli paikalle noin 7000 kävijää, mutta eniten kävijöitä oli viikonlopun päivinä.

"Pro Kaustisen parhaat juhlat"

Järjestäjät osasivat odottaa kasvua, mutta menestyksen suuruus tuli yllätyksenä.

Kansanmusiikkijuhlia on järjestänyt Pro Kaustinen vuodesta 2012 lähtien. Yhdistyksen puheenjohtajan Sirpa Lahden ja juhlien toiminnanjohtajan Sini Keräsen mukaan tämän vuoden juhlat olivat Pro Kaustisen historian menestyksekkäimmät.

Keräsen mukaan kasvanut kävijämäärä näkyy myönteisesti taloudellisessa tuloksessa, mutta tarkka tilinpäätös tämän kesän juhlista valmistuu vasta syyskuussa. Joka tapauksessa tulos on hyvä ja turvaa ensi vuoden juhlajärjestelyitä.

Ensi vuonna juhlat järjestetään tuttuun tapaan heinäkuussa, silloin teemana on luonto.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Yli 80 hallista löytynyt riskirakenteita – Hallien turvallisuudesta ei ole kattavaa kuvaa kenelläkään

2017, Heinäkuu 17 - 06:00

Ympäristöministeriö ja turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ovat kehottaneet varmistamaan yhteensä lähes 400 teräsrakenteisen hallin turvallisuuden, koska niiden rakenteet saattavat olla turvallisuusriski.

Kohteiden joukossa on jäähalleja, maneeseja sekä teollisuus- ja varastokäytössä olevia halleja eri puolilta maata. Hallien toimittajana on ollut konkurssiin päätynyt Nordic Hall/Korato tai Muotopeite Oy.

Tarkastuksilla halutaan varmistaa, että hallien rakenteet ja kantavuus ovat kunnossa.

– Kyseessä ovat tyyppirakennukset, joissa on havaittu vakavia rakenneongelmia ja jopa sortumia. Tämän takia onkin tärkeää, että rakenteet käydään läpi, sanoo ympäristöministeriön rakennukset ja rakentaminen -yksikön päällikkö Teppo Lehtinen.

– Nämä ovat tyypillisesti halleja, joissa on paljon ihmisiä kuten liikuntahalleja ja työpaikkoja.

Listalla on Tampereelta 16, Kokkolasta 14 ja Lappeenrannasta 12 hallia. Eniten yksittäisiä riskihalleja on Kotkassa, josta listalle on päätynyt yhteensä 26 hallia. Kotkassa sijaitsevat hallit ovat pääasiassa varastohalleja, joiden rakenteita on tarkastettu ja korjattu 2010-luvulla.

Yli 80 hallin kunnossa puutteita

Koska halleissa tehdyistä tarkastuksista ei ollut kattavaa kuvaa, pyysi Yle kuntien rakennusvalvonnoista tietoja hallien tarkastuksista ja niissä havaituista puutteista. Tietoja pyydettiin yhteensä 392 hallin osalta touko-kesäkuussa. Vastauksia saatiin 225 hallin osalta. Tiedot puuttuvat vielä kokonaan 166 hallin osalta.

Ylen saamien vastausten mukaan yli 80:sta listalle päätyneestä hallista on löytynyt riskirakenteita. Valtaosassa kohteista, joissa ongelmia on havaittu, korjaukset on jo tehty tai ne ovat suunnitteilla.

Täysin puhtain paperein tarkastuksesta on selvinnyt vain noin 20 hallia koko maassa.

Ympäristöministeriössä kyselyn tulos ei yllätä.

– Tämä on jonkinlainen esimerkki epäterveestä kilpailusta, että meillä on satoja halleja, joita joudutaan käymään nyt läpi, Lehtinen toteaa.

Tieto mahdollista riskirakenteista uupuu kunnissa lähes 120 hallin osalta, ja puuttuvat vastaukset mukaan lukien yhteensä noin 280 hallista.

Yle täydentää tietoja sitä mukaa kun niitä saadaan. Tiedot yksittäisten hallien turvallisuudesta löytyvät täältä.

Vain joka neljännen tarkastus tiedossa Yle

Ylen kyselyn mukaan vain joka neljäs listatuista halleista on tarkastettu. Lähes sadan kohteen osalta tarkastus ei ole kunnan rakennusvalvonnan tiedossa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että hallin rakenteita ei olisi tarkastettu.

Koska omistajilla ei ole raportointivastuuta, ellei vakavia ongelmia ilmene, kunnat eivät voi varmuudella tietää, onko lähihalli ylipäätään tarkastettu. Listalla on sekaisin halleja, joita hallilaki koskee, sekä sellaisia, joilla vielä siirtymäaika menossa että sellaisia, joita lain tarkastusvelvollisuus ei koske.

Uskaltaako lähihalliin sitten enää mennä? Teppo Lehtinen ympäristöministeriöstä ei lähde takuumieheksi, mutta tarjoaa käytännön ratkaisua.

– Hyvä malli voisi olla se, että hallin omistaja tarjoaisi käyttäjille tietoa siitä, että halli on tarkastettu, oli kyseessä sitten harrastushalli tai työpaikkarakennus, Lehtinen ehdottaa.

Tieto meni kuntiin keväällä

Viesti ympäristöministeriöstä lähetettiin ely-keskusten kautta kuntien rakennusvalvontoihin huhtikuussa 2017. Ministeriön lista perustuu Teräsrakenneyhdistys TRY:n kokoamaan listaukseen konkurssiin menneen Nordic Hallin/Koraton toimittamista kohteista.

Tukes puolestaan on pyytänyt rakennusvalvontoja selvittämään yhteensä 17 hallin turvallisuuden, koska sen aiemmin teettämässä tarkastuslaskennassa ilmeni poikkeamia yhdessä Muotopeite Oy:n toimittamassa kohteessa. Listalla olevien 17 kohteen lisäksi Tukes on pyytänyt selvittämään kolmen puolustusvoimille toimitetun hallin rakenteet. Hallien valvonta ja tarkastukset tapahtuvat pelkästään puolustusvoimien toimesta.

Tamperelainen Muotopeite sysää vastuun toimittamiensa hallien laskelmat tehneelle alihankkijalleen ja aikoo viedä asian käräjille.

Lue myös: Kymmenistä halleista löytyi turvallisuuspuutteita – Katso listasta, onko lähihallisi turvallinen

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Laestadiuksesta kertova kirkko-ooppera kuohuttaa jo ennen kantaesitystään – "Niin monta kuin on katsojaa, herää myös ajatusta"

2017, Heinäkuu 16 - 08:50

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlilla heinäkuun lopulla kantaesityksensä saava Kolme kirjettä Laestadiukselle kertoo nimensä mukaisesti Lars Levi Laestadiuksesta, 1800-luvulla eläneestä papista, jonka mukaan on nimetty evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike lestadiolaisuus.

Vaikka hänet nykyään tunnetaan lähinnä synnyttämänsä uskonnollisen liikkeen kautta, ooppera katsoo hänen elämäänsä muiltakin osin. Juhlien taiteellinen johtaja Juhani Lamminmäki kuvaa Laestadiusta valtavaksi dynamoksi.

– Hän oli arvostettu kasvitieteilijä, muinaisuskon tutkija, teologi, kiistelty herätysjohtaja ja muun muassa Ranskan kunnialegioonan ritari.

Idea oopperasta on nivalalaissyntyisen Esa Ruuttusen, joka laulaa Laestadiuksen roolin. Kaikki naisroolit laulaa kalajokinen mezzosopraano Laura Mäkitalo: hän on enkeli ja viisas sananviejä Sofia, kolme naista kirjeiden takana sekä Laestadiuksen äiti ja vaimo.

Libretosta vastaavat Michael Baran ja Jyrki Linjama. Linjama on myös säveltänyt teoksen ja Baran ohjaa sen.

Oopperassa Laestadius saa hieman ennen kuolemaansa tulevaisuudesta kolme kirjettä, ja käy niiden kautta läpi omaa dramaattista elämäänsä. Näytösten aiheina ovat luonto ja kulttuuri, rakkaus ja lapsi. Laestadiuksen oma elämä sivuaa kirjeiden esiin nostamia aiheita, ja mies myös vastaa kirjeiden lähettäjille.

Kirjeiden lähettäjät ovat naisia, jotka ovat tulleet kaltoinkohdelluiksi lestadiolaisuudessa. Ailan yhteisö on hylännyt hänen valittuaan oopperalaulajan ammatin. Liisa suljettiin ulkopuolelle vääräuskoisen puolison valinnan takia. Maija taas joutui lapsena sukulaismiehensä raiskaamaksi yhteisön hyväksyessä asian hiljaa.

Juhani Lamminmäki sanoo, ettei Laestadiuksesta haluttu tehdä vain näköisoopperaa, jossa käydään läpi hänen elämäntarinansa. Tavoitteena oli luoda draama ja kommunikaatio nykyajan kanssa.

– Niin monta kuin on katsojaa, herää myös ajatusta, sanoo Lamminmäki.

Hänen mukaansa kyseessä on yleisinhimillinen draama, vaikka kontekstina on lestadiolaisuus. Lamminmäki heittää vertauksena, että Viulunsoittaja katolla kertoo juutalaisyhteisöstä, mutta harva katsoo sitä yhteisön kuvauksena. Kolme kirjettä Laestadiukselle on taideteos, jossa kuka tahansa pystyy asettumaan kaikkien ihmisten asemaan.

– Kaikilla asioilla on myös universaali, ihmisyyttä koskeva merkityssfääri, sanoo Lamminmäki.

Kolme kirjettä Laestadiukselle -oopperan nuottikuvaa.Ilkka Klemola / Yle

Mezzosopraano Laura Mäkitalo laulaa oopperassa kaikki naisten roolit: kolmen kirjeen kirjoittajat, äidin, vaimon ja enkelin. Näin moneen hän ei ole aiemmin yhdessä teoksessa muuntunut.

Teos on laulajalle haastava, ja Mäkitalo on saanut panna itsensä likoon muun muassa rytmisesti. Rekisteri on laaja ja laulukieliä oopperassa on useita saamesta latinaan.

Mäkitalo käyttääkin rooleissaan ääntään monella tavalla, sävyjä tai soundeja vaihdellen.

– Tietysti sitäkin pitää miettiä, kuka on milloinkin. Voi olla, että kaikissa kohdissa ääntäni ei ihan tunnistakaan, sanoo Mäkitalo, muttei halua paljastaa liikaa.

Kolme kirjettä Laestadiukselle on paitsi musiikkia myös ennakkoon kohua herättänyt kurkotus lestadiolaisuuteen. Mäkitalo on pohtinut esimerkiksi sitä, kuinka Laestadius itse suhtautuisi hänelle kirjoitettuihin vastauksiin naisten kirjeisiin. Pääasiassa hän ajattelee oopperaa kuitenkin musiikin kautta eikä halua laittaa paikalleen sen kummemmin teosta kuin sen kuulijaa.

– Tämä voi herättää monenlaisia tunteita, siinä tulee esiin monia puolia Laestadiuksesta.

Mäkitalo muistuttaa, että mukana on kaunistakin tekstuuria, vaikka naisten kirjeet Laestadiukselle kuvaavatkin kaltoinkohdeltujen kokemuksia. Toisaalta rujokin teksti on oopperakirjallisuudessa tuttua jo vuosisatojen takaa.

– Tässähän ei tuoda mitään salaisuuksia julki, vaan kaikki nämä asiat ovat jo tiedossa. Oopperakirjallisuudessa tällainen ei ole uutta, mutta tietysti teksti herättää monenlaisia ajatuksia. Onhan se myös järkyttävää.

Tunteiden herättäminen onkin juuri se, mitä Mäkitalo toivoo oopperan tekevän: pahinta olisi, jos kokemus jättäisi kylmäksi. Ennakko-oletuksien nojalla kotiin ei kannata jäädä, hän sanoo:

– Ei kannata jäädä huhujen varjoon, vaan tulla katsomaan ja muodostaa oma mielipide.

Pianisti Maaria Plink, säveltäjä Jyrki Linjama ja kapellimestari Juhani Lemminmäki kirkko-oopperan harjoituksia Helsingissä toukokuun lopussa.Ilkka Klemola / Yle
Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Mies, jolla on oma rautatie – juna on kottikärryä kätevämpi apu myös puutarhatöissä

2017, Heinäkuu 15 - 12:00
Kapearaiteinen rautatie

Raideleveys eli kiskojen sisäpintojen välinen etäisyys on enimmillään 1 435 mm

Niitä on käytetty aikoinaan etenkin tehdasalueilla ja kaivoksilla tavaran kuljetukseen

Viimeisen kaupallisessa käytössä olleen teollisuusradan eli Kyröskosken radan liikennöinti loppui vuonna -89

Suomessa on ollut yli 350 kapearaiteista rataa

Kun Ähtärin eläinpuiston rautatie tuli myyntiin 2000-luvun alussa, tiesi Robert Sand, että hänen tilaisuutensa oli tullut. Nyt hän voisi toteuttaa unelmansa omasta rautatiestä. Kesti kuitenkin vielä muutama vuosi ennen kuin Sand hankki vuonna 2005 Ähtärin radan kiskot ja vielä muutama vuosi myöhemmin hän osti Ähtärin radan kaluston.

Aluksi Robert Sand ei meinannut rakentaa mitään näin massiivista, mutta ajatus kasvoi matkan varrella.

– Alunperin oli tarkoitus tehdä vain pienoisrautatie, mutta sitten heräsi ajatus, että olisihan se mukavaa, kun pystyisi ajamaan veturia päältä. Selvisi, että on mahdollista rakentaa kapearaiteinen rata. Kun kalustoja ja kiskoja Ähtäristä löytyi, niin tein sitten tällaisen, Sand nauraa.

Robert Sandin rautatiessä raideleveys on 600 millimetriä.Kalle Niskala / Yle

Pihamaalla on nyt noin 350 metriä kapearaiteista rautatietä.

Robert Sand käynnistää saksalaisen, vuoden 1969 Dieman valmistaman DL 6/3 -veturin. Se herää eloon ongelmitta, eikä ihme, sillä Sand on kunnostanut sen täysin alkuperäiseen kuntoon. Diema on yksi Robertin viidestä veturista. Matkustaja- ja tavaravaunuja on kertynyt hänelle noin 30.

Jotkut pitävät minua ihan hulluna tietenkin, mutta se on heidän ongelmansa. rautatieharrastaja Robert Sand, Kruunupyy

Robert Sand hyppää veturin kyytiin. Hän tuumaa, että ainakin paikalliset ovat jo tottuneet tähän erikoiseen näkyyn.

– Jotkut pitävät tätä jopa ihan kivana harrastuksena, mutta jotkut pitävät minua ihan hulluna tietenkin. Se on heidän ongelmansa, Sand nauraa. – Suurin osa kommenteista on kuitenkin positiivisia.

Saksalainen Dieman valmistama veturi on vuodelta 1969. Robert Sand on kunnostanut sen alkuperäiskuntoon.Kalle Niskala / Yle Junassa kulkevat kätevästi pihamaan kivet

Robert Sand kiinnittää Diema-veturiin kaksi tavaravaunua, jotka ovat täynnä kiviä. Juuri tähän hän muun muassa rautatietään käyttää: puutarhatöissä kivien kuljettaminen on junalla paljon leppoisampaa kuin niiden työntäminen miesvoimin kottikärryllä.

Alkuperäinen tarkoitus on ollut toki joku aivan muu:

– Huvin takia se on tietenkin tehty, mutta pitäähän sitä käyttää myöskin hyödyksi. Varmaan pärjäisin ilmankin rautatietä, mutta kun se on kerran tehty, niin totta kai sitä on kiva käyttää, Sand iloitsee.

Kun perheen lapsilla on syntymäpäivä, kiinnitetään veturin perään matkustajavaunuja ja syntymäpäivävieraat pääsevät junan kyytiin. Se on takuuvarma synttäreiden hittiohjelma.

Intohimona rautatiet Robert Sand on myös VR:llä veturinkuljettajana.Kalle Niskala / Yle

Robert Sandia on ajanut lapsesta asti rakkaus rautateihin. Yksi selitys saattaa olla se, että Sandin äidin isä asui Pännäisissä. Pieni Robert-poika vieraili siellä usein ja näki tai vähintään kuuli aina, kun junat kiitivät talon ohitse. Siksi hän todennäköisesti pyrki myös VR:lle veturinkuljettajaksi.

– Olen aina haaveillut siitä, että voisin tehdä töitä rautateillä. Täytyy sanoa, että onnellinen olen, kun pääsin koulutukseen. Hakijoita on tosi paljon varsinkin veturinkuljettajaksi. Se oli minulle niin kuin lottovoitto.

Kun pääsee koeajamaan, niin onhan se mahtava tunne! Robert Sand

Sand vaalii harrastuksellaan myös historiaa, sillä kapearaiteisia rautateitä ei ole enää Suomessa ammattikäytössä. Niitä on käytetty aikoinaan varsinkin tehdasalueilla ja kaivoksilla. Viimeinen kaupallisessa käytössä ollut teollisuusrata, Kyröskosken rata Hämeenkyrössä, hiljeni vuonna -89.

Robert Sand aikoo laajentaa rautatietään vielä 350 metristä 900 metriin, kunhan aikaa löytyy muilta kiireiltä. Mutta sitten saa riittää, Sand sanoo hymyillen.

– Jos rata on 900 metriä pitkä, on se melkein jo liikaa yksityishenkilölle, hän tuumaa pilkettä sillmäkulmassa ja jatkaa:

– Onhan se kiva rakentaa rataa, ja nähdä, kun on taas seitsemän metriä saanut tehtyä. Saa niin kuin valloitettua uusia alueita. Ja on se hienoa peruskorjata ja kunnostaa kalustoa. Tai tietenkin joskus vastustaakin, mutta sitten kun pääsee koeajamaan, niin onhan se mahtava tunne!

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Kaustisella järjestetään harvinaiset kruunuhäät: Juho ja Marika sanovat "tahdon" festivaalikansan edessä

2017, Heinäkuu 14 - 19:15

Helsinkiläiset Juho Laasanen ja Marika Schaupp menevät lauantaina naimisiin poikkeuksellisen suuren yleisön edessä. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla Keski-Pohjanmaalla järjestetään perinteitä mukailevat mahtipontiset kruunuhäät, joihin kutsu on kaikilla. Laasanen ja Schaupp ovat yksi kolmesta festivaalin hääparista.

Tilaisuus mennä naimisiin nimenomaan Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla oli heille kuin käsikirjoitettu. Laasanen on veteliläislähtöinen ja käynyt festivaaleilla lapsesta asti. Tulevan vaimonsa hän vei sinne vain muutaman kuukauden seurustelun jälkeen.

Ehkä nykyisen tyyppisiä häitä kimpunheittoineen en välttämättä itselleni olisi edes halunnut. morsian Marika Schaupp

– Itse asiassa samalla perustimme bändin, ja tulimme esiintymään festivaaleille. Marika lauloi ja minä soitin perkussioita yhtyeessä, Juho Laasanen muistelee vuotta 2013.

– Kun Juho kysyi minua mukaansa festivaaleille, mietin hetken, että kun tapaan Juhon koko suvun näin tuoreessa suhteessa, miten esittäydyn, mutta lähdin mukaan enkä ole katunut, Marika Schaupp sanoo hymyillen ja katsoo Juhoon.

Marika Schaupp ja Juho Laasanen harjoittelevat häihin perinteistä purppuritanssia.Kalle Niskala / Yle

Kun Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ilmoitti ystävänpäivänä etsivänsä hääpareja, ehdotti Marika naimisiinmenoa festivaaleilla puolittain vitsillä.

– Mutta siitä se aika nopeasti alkoi muuttua todeksi. Ajateltiin, että miksi ei, sehän voisi olla tosi siisti juttu, Laasanen sanoo. Schaupp jatkaa:

– Me oltiin mietitty, että tässä joskus mennään naimisiin, mutta ei tarkoitus ollut mennä vielä tänä kesänä. Lisäksi me haluttiin häihin jotain ekstraa, ja tämähän oli sitten ihan loistava mahdollisuus siihen. Ehkä nykyisen tyyppisiä häitä kimpunheittoineen en välttämättä itselleni olisi edes halunnut.

Kruunuhäitä juhlittiin 1800-luvulla kolme päivää

Yleensä kolmipäiväisiksi venyneitä kruunuhäitä vietettiin läntisessä Suomessa vielä 1900-luvun alkupuolelle asti. Sen jälkeen perinne kuitenkin katkesi, koska kirkko paheksui railakasta juhlintaa.

Kruunuhäissä tanssittiin, soitettiin, syötiin ja juotiin – ja ne kuokkavieraat, niitä oikein odotettiin.

Helsingistä on tulossa todella innokasta porukkaa – kansallispukujakin on vuokrattu! morsian Marika Schaupp

Kuokkavieraita on varmasti tulossa myös lauantaina Kaustisen festivaalien kruunuhäihin.

– Meidänkin häävieraista yli 90 prosenttia on varmasti kuokkavieraita, Laasanen ja Schaupp nauravat.

– Sukua ja ystäviä on tulossa vihkipaikalle noin 140. Helsingistä on tulossa todella innokasta porukkaa – kansallispukujakin on vuokrattu, joten sieltä saapuu hauskan näköinen seurue!

Kalle Niskala / Yle

Aikoinaan kruunuhäihin kuului tärkeänä osana tuntikausia kestänyt purppuritanssi. Pelimannien näyttäessä taitojaan satapäinen juhlakansa seurusteli ja tanssi monivaiheista tanssia.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla lauantaina vihittävät hääparit heittäytyvät myös purppuritanssin pyörteisiin, tosin tällä kertaa tanssista on valittu vain parhaat palat, koska ohjelmanumerolle on varattu aikaa 17 minuuttia.

Hääparit ovat ehtineet harjoitella tanssiaskeleita vain muutaman kerran, mutta se ei tunnu haittaavan.

– Se sujuu jo oikein mainiosti, sanoo Marika Schaupp pilkettä silmäkulmassaan. – Me ollaan itse asiassa tanssittu täällä joskus yökatrillia, ja se on vähän samanhenkinen. Katsotaan nyt, miten tanssi menee sitten lauantaina. Kun jännittää, saattaa pääkin tyhjentyä. Onneksi siellä muut ovat purppurissa ammattilaisia, niin he osaavat vetää meitä mukana.

– Minä luulen, että yleisö on meidän puolella, vaikka jotain kommellusta tapahtuisikin, Laasanen sanoo nauraen.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Kaustisen 12 muusikkoa kertoo rakkaasta soittimestaan: "Piti myydä Saab, että sai mandoliinin"

2017, Heinäkuu 14 - 11:30
Raila Paavola / Yle

Moni syö, harvempi soittaa – lusikoilla. Tuore mestaripelimanni Kuivalan Veikko rakentelee kaikukopallisia lusikoita ja vaihtoi aikoinaan metalliset puisiin, kun soittokaverit toivoivat pehmeämpää sointia.

Minna Mustonen/ Yle

Missä AlakotilanTimo, siellä harmoni. Eikä mikä tahansa soittopeli, vaan aito 1800-luvun kaunotar, joka matkaa uskollisesti keikalta toiselle auton perällä. Ulkomaille vanhusta ei enää rahdata, vaan keikat hoidetaan paikan päällä odottavalla pelillä.

Minna Mustonen/ Yle

Se on THE, se on SE, Gibsonin mandoliini. Rahat loppuivat kortilta kesken, kun Lahden Heikki hieroi mandoliinikauppoja rapakon takana. Gibson oli saatava, joten ei auttanut kuin soittaa kotiin vaimolle: Myy Saab

Minna Mustonen / Yle

Hinkkasen Anjalla on taskussaan Director musices-arvonimi. Leipä on irronnut pianon ääressä, mutta nelikymppisenä Anja ostaa täräytti Leningradista ensimmäisen haitarinsa. Ei kuulemma ollut hääppönen, mutta Anja ihastui ja opetteli sisulla soittamaan. Sittemmin leningradilainen on vaihtunut uuteen kurttuun.

Kalevon Pasi on käyrätorvisti, joka haluaa välillä pistää rytmeiksi afrikkalaisella perinnerummulla. Käsityönä tehtyä djembeä kiertää karvareunus, joka voi olla vuohta tai lehmää. Ääni on kumeankomea.

Malisen Teijan mielestä musisoinnin täytyy olla hauskaa. Ei siis ihme, että laulavan ja useita soittimia soittavan musiikkiterapeutin varastoista löytyy possu-guiro, jota rapsuttamalla syntyy rapsakka ääni.

Airolan Nooralle kantele on se juttu. Soitin on kulkenut mukana jo 11 vuotta. Kotikonnuilla Hirvenkylällä on vahva kanteleperinne.

Minna Mustonen/ Yle

Kari Blomster ja kitara -yhdistelmä on pelittänyt 7-vuotiaasta asti ja toimii edelleen!

Koskelon Vilho kuunteli nelivuotiaana levyä, jossa soi hieno soitin. Äiti sanoi, että se on sello. 9-vuotiaalla Vilholla ja sellolla on nyt yhteistä taivalta takana jo viitisen vuotta.

Raila Paavola/ Yle

Kaks komiaa. Eihän eteläpohojalaasella pienempi soitin voisi ollakaan. Ketomäen Pentin ja kontrabasson voi bongata esimerkiksi Pömpeli-yhtyeestä. Soitanta on konstailematonta pohojalaasta elämänfilosofiaa.

Raila Paavola / Yle

Viulun tietävät kaikki. Soittajiakin löytyy pilvin pimein, mutta harva osaa tehdä soittopelinsä itse! Kortesjärveläinen Kielisen Timo osaa. Onhan se hieno soitella itse rakentamaansa viulua Kortesjärven pelimanneissa.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Euroopan suurin litium-kaivos rakenteille ensi syksynä? Kaivosyhtiö Keliberin kerättävä sijoittajilta vielä 170 miljoonaa

2017, Heinäkuu 14 - 09:27

Kaivosyhtiö Keliber kaavailee aloittavansa Euroopan suurimman litium-kaivoksen rakentamisen Kaustiselle syksyllä 2018.

Kaivoksen ympäristö- ja kaivosluvista on osa vielä valmistelussa, osa käsittelyssä. Myös rahoituksen hankkiminen on kesken. Rakennuslupapäätöstä odotetaan ensi vuoden aikana, ja kaivostoiminta voisi alkaa vuonna 2019.

Rahoitusta on kerättävä investointiin noin 170 miljoonaa, kasassa on vasta muutama miljoona.

– Yrityksen listautuminen pörssiin on yksi vaihtoehto rahoituksen saamiseksi. Keliberin hallitus puntaroi vielä eri vaihtoehtoja ja tämäkin on listalla. Päätökset vielä puuttuvat, kertoo Keliberin toimitusjohtaja Pertti Lamberg.

Toistaiseksi sijoittajia on saatu houkuteltua mukaan muutamia. Rahoittajiksi ovat ilmoittautuneet muun muassa sijoitusosuuskunta PPO sekä pari suomalaista yksityishenkilöä. Lisäksi rahoitusneuvottelut kansainvälisten sijoittajien kanssa ovat käynnissä.

Tehdas Kaustisen keskustan tuntumaan

Kokkolan ja Kaustisen alueella on neljä litium-esiintymää, joihin avolouhintaa suunnitellaan.

– Esiintymistä tehdään parhaillaan kannattavuusarviota. Se valmistuu tänä syksynä. Varsinkin Rapasaaren löydös viittaisi siihen, että alueella on suuri potentiaali, kertoo Lamberg.

Tuotantolaitos rakennettaisiin Kalavedelle, noin viiden kilometrin päähän Kaustisen keskustasta. Alueelta louhittaisiin spodumeeniä, joka on litiumia sisältävä mineraali. Kaustisen tuotantolaitoksella spodumeenistä jalostettaisiin litiumkarbonaattia.

Yrityksen listautuminen pörssiin on yksi vaihtoehto rahoituksen saamiseksi. Keliberin toimitusjohtaja Pertti Lamberg

Yhtiö työllistäisi noin 120 henkilöä. Keliberin arvion mukaan kaivokset työllistäisivät välillisesti noin 300 ihmistä.

Keväällä Keliber sai kasaan 10 miljoonaa euroa rakentamisen aloittamisen suunnitteluun. Rahalla myös jatketaan malminetsintää.

Euroopassa viime vuosina virinneet akkutehdashankkeet ovat kirkastaneet myös kaivosyhtiö Keliberin näkymiä. Vaasa on vielä ehdolla Teslan jättiakkutehtaan rakennuspaikaksi.

Litium on tärkeä raaka-aine sähköautojen sekä matkapuhelinten ja tietokoneiden akuissa. Varsinkin sähköautojen kysynnän on ennustettu kasvavan tulevina vuosina.

Kaivosyhtiö Keliber arvioi, että mineraalia riittää alueella 10–20 vuoden tuotantoon. Tuoreimpien kannattavuuslaskelmien mukaan litiumkarbonaatin tuotantohinta on kaivoksen avautuessa noin 4000–5000 dollaria tonnia kohden.

– Arviot maailmanmarkkinahinnoista ovat jopa 10 000 dollarin luokkaa, eli tuotanto olisi hyvinkin kannattavaa, uskoo toimitusjohtaja Lamberg.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Kätilöopiskelijan harjoittelu avasi silmiä: äidiksi tulo on Keniassa monin tavoin erilaista kuin Suomessa

2017, Heinäkuu 13 - 18:55

Kaustislainen Ronja Nikkilä oli kätilöopiskeluihin liittyvässä harjoittelussa länsikenialaisessa Kakamegan kaupungissa. Hän tutustui muun muassa äitiysneuvolaan, synnytyksiin, tehohoitoon ja lasten osastoon.

– Olin tosi yllättynyt siitä, miten hyvin äidit kävivät ennen synnytystä neuvolassa. Äideillä oli samantyyppiset neuvolakortit kuin Suomessa. Käyntejä oli kuitenkin paljon vähemmän, ja niissä katsottiin vain perusjuttuja. Ultraäänitutkimuksen sai, jos halusi, mutta se maksoi erikseen, kertoi Nikkilä.

Tiedettiin, muttei tiedetty

Synnytykseen valmistaminen oli hänen mukaansa erilaista kuin Suomessa: äidiltä kysyttiin, tietääkö hän mitä tehdään, äiti vastasi ja se riitti hoitajalle. Tällä tavalla valmentaminen ei kuitenkaan ollut aukotonta.

– Välillä synnytysosastolle tuli äitejä, jotka olivat aivan paniikissa. "Minulla on ollut koko yön maha aivan hirveän kipeä! Mitä minulle tapahtuu, kuolenko minä nyt tähän?" Välillä äidit tiesivät, että vatsassa kasvaa vauva, mutta ei sen enempää. Silloin heille kerrottiin, mistä kivussa on kyse.

Hiv-testit tehtiin kaikille, jotka epäilivät olevansa raskaina. Hiv-positiivisia synnyttäjiä oli aika paljon, arvioi Nikkilä, mutta tarkkoja lukumääriä hän ei tiennyt.

Intiimi synnytyshetki oli toiveajattelua

Synnytyksessä ei käytetty mitään lääkkeellisiä kivunlievityksiä, mutta hengitysharjoituksia tehtiin. Jotkut hoitajat hieroivat synnyttäjän selkää.

– Jos minä hoidin synnytystä, niin yritin aina hieroa, kertoi Nikkilä.

Sairaalassa ei ollut synnytyssaleja, vaan kaksi isoa huonetta, joissa oli sängyt vieri vieressä. Ronja Nikkilä Vauvoja lämpölampun alla kenialaisessa sairaalassa vastasyntyneiden teho-osastolla.Ronja Nikkilä

– Sairaalassa ei ollut synnytyssaleja, vaan kaksi isoa huonetta, joissa oli sängyt vieri vieressä. Siinä äidit sitten synnyttivät. Väliin sai verhot, mutta osa hoitajista ei halunnut käyttää niitä, koska ne olivat työskentelyssä tiellä, kertaa Ronja Nikkilä.

Isä sai olla paikalla synnytyksessä, mutta oli hyvin harvoin mukana, koska synnyttäjän yksityisyys oli niin heikko.

– He olisivat voineet nähdä vieressä toisen äidin synnyttävän.

Vauva vietiin heti synnytyksen jälkeen pois äidin luota lämpölampun alle.

– Jälkeisten syntymisen jälkeen äidit vietiin heti suihkuun... tai siis he pesivät itsensä pesuvadilta. Sitten mentiin vauvan luo, kirjoitettiin raportti, annettiin ohjeita ja vietiin vuodeosastolle. Se oli vähän sellaista liukuhihnatyöskentelyä, summaa Nikkilä.

Vuorokauden päästä äidit pääsivät vauvan kanssa kotiin.

Hygieniataso jäi mieleen

Hygieniataso oli erilainen kuin Suomessa.

Välillä tuntui, kun olisi ollut jossain teurastamossa töissä, koska sitä verta oli joka paikassa. Ronja Nikkilä

– Välillä tuntui, kun olisi ollut jossain teurastamossa töissä, koska verta oli joka paikassa. Se oli tosi erilaista.

Kenialaisen kokemuksen jälkeen Nikkilästä tuntui oudolta suomalaisessa sairaalassa koskettaa pöytää ilman hanskoja.

Välinepula näkyi

Kun vauva tuotiin synnytyshuoneesta teho-osastolle, se laitettiin lämpöpöydälle, annettiin happea ja laitettiin kanyyli ja nenä–mahaletku ruokaa varten. Paljon muuta ei Ronja Nikkilän mukaan ollut tehtävissä. Tehohoidossa oli välineistä pulaa, ja siksi vauvoja menehtyi useammin kuin Suomessa.

– Oli kuusi keskoskaappia, mutta vain yksi toimi.

– Jos vauva kuoli, vanhemmat saattoivat mennä itkemään jonnekin piiloon. Välillä tuntui, että äidit eivät heti uskaltaneet iloita vauvasta, koska pelkäsivät, että se voi kuolla minä hetkenä hyvänsä. Se oli niin yleistä siellä.

Tällaisen lämpölampun alle vauvat vietiin vastasyntyneiden teho-osastolla.Ronja Nikkilä

Lastenneuvolassa pääasiassa rokotettiin.

– Olin yllättynyt, että siellä oli melkein samat rokotteet kuin Suomessa. Kaikille vauvoille annetaan rokotukset kaksivuotiaiksi asti. Se toimi hyvin.

Jos lapsen ruokinnassa oli ongelmia, sai ravitsemusterapeutilta apua. Imetyssuositus oli puoli vuotta täysimetystä ja osittaista kahteen vuoteen saakka. Näin pyrittiin turvaamaan ravinnon saanti.

Malaria riivasi ja inhimillisyysvaje vaivasi

Sairaiden lasten osastolla oli enimmäkseen malariapotilaita. Äidit saivat jo raskausaikana sääskiverkkoja ilmaiseksi, mutta saattoivat käyttää niitä eri tavoin kuin oli tarkoitus.

Noitatohtoruus on kuitenkin maassa niin suosittua, että joskus äidit tulivat sairaalaan liian myöhään. Ronja Nikkilä

– Suonen kautta annettiin malariaa sairastaville lääkettä, seurattiin vointia ja kuumetta. Hoito oli hyvää, kiitteli Ronja Nikkilä näkemäänsä. Jos äiti tuli malariaan sairastuneen lapsen kanssa sairaalaan siinä vaiheessa, kun kuume nousi, lapset yleensä selvisivät. Noitatohtoruus on kuitenkin maassa niin suosittua, että joskus äidit tulivat sairaalaan liian myöhään.

Suurin asia, johon Ronja Nikkilä kokemuksensa perusteella toivoisi parannusta sikäläisessä hoidossa, olisi inhimillisyyden lisääminen.

– Välillä tuntui, että siellä tehtiin työt tosi hyvin ja työntekijät olivat hyvin ammattitaitoisia, mutta työt vain hoidettiin eikä ajateltu, että oikeasti hoidetaan ihmistä, jolla saattaa olla joitain tuntemuksia hoidosta ja sairaudesta.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Poliisi sai kiinni huumekauppiaat – huumausaineita välitettiin Rovaniemeltä Pohjanmaalle

2017, Heinäkuu 13 - 10:09

Keskusrikospoliisi, Lapin poliisilaitos ja Pohjanmaan poliisilaitos ovat saaneet päätökseen esitutkinnan, joka liittyy Rovaniemellä tapahtuneeseen huumausaineiden välitystoimintaan syksyllä 2016 ja alkuvuodesta 2017.

Poliisi paljasti Rovaniemeltä käsin toimineen huumeiden myyntiorganisaation. Huumausaineita myytiin Rovaniemeltä Pohjanmaalle ainakin Kokkolaan. Jutun päätekijöiksi poliisi epäilee Rovaniemellä asuvia ulkomaalaistaustaisia miehiä, jotka ovat syntyneet vuosina 1983 ja 1986.

Toinen miehistä oli Suomessa väärennetyillä henkilöpapereilla. Kansainvälisen viranomaisyhteistyön avulla poliisi sai selvitettyä miehen oikean henkilöllisyyden.

Hasista Rovaniemeltä Pohjanmaalle ja ekstaasia kätkössä

Miesten epäillään välittäneen useita kiloja hasista Pohjanmaan seudulle eri henkilöille viime syksyn ja alkuvuoden 2017 aikana. Tutkinnan aikana poliisi takavarikoi hasista hieman yli kaksi kiloa.

Tutkinnan aikana suoritetuissa kotietsinnöissä päätekijöiden hallusta takavarikoitiin myös 2 900 ekstaasitablettia ja hieman yli 40 000 euroa rahaa, joiden epäillään olevan tuottoa huumausaineiden myynnistä. Takavarikoitujen ekstaasitablettien katukauppa-arvo on noin 50 000 euroa.

Päätekijät ovat vangittuina asian johdosta. Heidän lisäkseen rikoskokonaisuudesta on Pohjanmaalla ollut epäiltyinä viisi henkilöä, joista kaksi on ollut esitutkinnan aikana vangittuina. Myös osa muista epäillyistä on ulkomaalaistaustaisia.

Asia on siirtynyt poliisilta syyteharkintaan Lapin syyttäjänvirastoon.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Pietarsaaren paloittelusurmasta epäilty tunnusti – poliisilla käsitys henkirikoksen motiivista

2017, Heinäkuu 12 - 06:20

Helmikuusta saakka vangittuna ollut 43-vuotias pietarsaarelaismies on Pohjanmaan poliisin mukaan tunnustanut paloittelusurman.

Mies on esitutkinnassa kertonut surmanneensa miehen asunnossaan. Uhri oli vuonna 1965 syntynyt pietarsaarelaismies.

Poliisin mukaan epäilty on paloitellut ruumiin ja yrittänyt hävittää ruumiinosat piilottamalla ne lähistön jätekonttiin.

Poliisilla on nyt tiedossa, miten surmapäivän tapahtumat ovat edenneet, ja myös surmatyön motiivi. Aiemmin myös epäillyn vaimo oli vangittuna tapauksesta, mutta hänet vapautettiin.

Tapaus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan tällä viikolla.

Paloittelusurma paljastui toisen poliisioperaation yhteydessä helmikuussa, kun poliisi löysi miehen ruumiinosia jäteastioista Pietarsaaresta Permon kaupunginosasta.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Pietarsaaressa huokaistiin helpotuksesta: Ympärivuorokautinen päivystys saa jatkua Malmilla poikkeusluvalla

2017, Heinäkuu 11 - 15:39

Vuoden 2018 jälkeen Pietarsaaren seudulla asuvan olisi pitänyt lähteä Vaasaan tai Kokkolaan, jos yöllä olisi tullut tarvetta lääkäriavulle.

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt vuoden 2019 loppuun asti poikkeusluvan, jonka turvin Malmin sairaalassa Pietarsaaressa saadaan järjestää ympärivuorokautinen päivystys. Poikkeus nykykäytäntöön on se, että päivystys on vuoden 2018 alusta lähtien yöllä kuitenkin pelkästään perusterveydenhuollon tasoista.

Hoitotyön päällikkö Lis-Marie Vikman selventää, että suurin osa yöaikaisista ongelmista hoituu yleislääkärin voimin. Jos erikoislääkärin asiantuntemusta tarvitaan, voidaan pyytää konsultaatioapua keskussairaaloista Kokkolasta tai Vaasasta.

– Joskus potilas joudutaan lähettämään eteenpäin keskussairaalaan. Joskus myös jo ensihoitajat päättävät potilaan kuljettamisesta muualle suoraan.

Poikkeuslupaa perustellaan pitkillä välimatkoilla ja kielikysymyksillä. Pietarsaaren seutu kuuluu Vaasan sairaanhoitopiiriin ja Turun yliopistolliseen erva-alueeseen. Molemmat ovat hyväksyneet poikkeusjärjestelyn. Sote-uudistuksen yhteydessä tilanne tarkastellaan uudestaan.

Malmin yksikön yhteydessä toimivan perusterveydenhuollon päivystyksen toiminta-alueeseen kuuluu Pietarsaaren kaupungin lisäksi virka-ajan ulkopuolinen päivystys Pietarsaaren, Pedersören, Luodon ja Uudenkaarlepyyn asukkaille.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Kännykässä jo sata surkeaa kuvaa lemmikistä? Näillä vinkeillä seuraava onnistuu

2017, Heinäkuu 11 - 10:20
Mistä on kyse?
  • Järjestä tausta riittävän rauhalliseksi.
  • Nosta eläimen katsetta esiin vaikka lelun tai lisävalon avulla.
  • Kuvaa eri korkeuksista, suunnista ja etäisyydeltä.
  • Vältä keskipäivän kovaa aurinkoa.

Hyvän lemmikkikuvan ottamiseen kotioloissa tarvitaan joskus puhtaasti onnea, mutta useammin muutamien niksien taitamista, aikaa ja kärsivällisyyttä. Esimerkiksi kuvausajankohdalla on merkitystä:

– Suosittelen välttämään keskipäivää: kirkasta auringonpaistetta, jolloin kontrasti on kovimmillaan. Valo on aamulla ja illalla pehmeä, muotoileva, sanoo valokuvaaja Anu Sundell.

Valokuvaajat Eveliina Immonen ja Anu Sundell hakisivat peruskuvaan rauhallisia sävyjä. Eläimen turkin sävy kannattaa ottaa huomioon, esimerkiksi mustaa turkkia tukee vaalea tausta. Niin lemmikki nousee pääosaan kuvassa.

Heidi Harju / Yle

Taustan pihakeinut, leikkikalut ja lapiot häiritsevät. Mitä kirkkaampia ne ovat väriltään, sitä enemmän.

Valoilla voi leikkiä, mutta myös korostaa silmiä

– Vastavalo on muotoileva ja mielenkiintoinen kuvassa. Jos saa valon pyyhkimään karvan pintaa, turkki korostuu, kertoo Sundell.

Silmien esiin saamisessa voi käyttää apuvaloa, varsinkin jos silmät ovat turkin peitossa. Pieni salama ja heijastuspinnan käyttö voi saada katseen esille. Lemmikkiä voi myös ohjata kuvaustilanteessa vaikka vinkulelulla, ja näin johdattaa katsetta siihen suuntaan, josta silmät näkyvät parhaiten.

Sivumyötäinen auringonvalo toimii parhaiten, sillä saa nostettua silmiä, mutta myös kuonoon saa muotoa. Anu Sundell, valokuvaaja

– Sivumyötäinen auringonvalo toimii parhaiten, sillä saa nostettua silmiä, mutta myös kuonoon saa muotoa.

Osa eläimistä on omimmillaan liikkeessä. Silloin korostuu välineistön valinta. Normikännykkäkuvauksessa etäisyys on hyvä pitää samana, sillä esimerkiksi kovaa kohti tulevan lemmikin kuvaaminen on vaikeaa.

Usein lemmikki reagoi samaan asiaan kerran tai kahdesti, kolmatta kertaa ei kannata yrittää. Anu Sundell, valokuvaaja

Vedessä leikittely vaatii saman kuin muunkin liikkeen ikuistaminen: riittävästi valoa ja nopeat suljinajat, jolloin pisaroiden lento pysähtyy kuviin. Kännykkäkameroissa aukon manuaalisäätö on jo joissain malleissa mahdollista.

Luonne näkyviin

Eläintä ei pidä yrittää innostaa liian outoihin asentoihin. Luonnollisuus, kuvauspaikan tuttuus ja turvallisuus ovat tärkeitä. Eveliina Immonen nostaisi kuvauksessa esiin rodunomaiset piirteet. Jos on terhakka luonteeltaan, on hyvä jos se näkyy kuvassa. Joskus näitä piirteitä joutuu herättelemään.

– Kissoja on kävelytetty portaita alaspäin, jolloin kuvauskohde nostaa häntää. Voidaan viedä toinen lemmikki johonkin kohtaan, missä se voi herättää kuvattavan eläimen tarkkaavaisuuden, kertoo Anu Sundell.

– Usein lemmikki reagoi samaan asiaan kerran tai kahdesti, kolmatta kertaa ei kannata yrittää. Tämä koskee esimerkiksi vinkuleluja.

Kuvattavan koko kannattaa ottaa huomioon: menenkö itse alas vai nostanko kuvattavan korkeampaan paikkaan. Kannattaa kokeilla eri suuntia, läheltä ja kaukaa – iloisia yllätyksiä voi tulla.

Kuvaustilanteessa ylipäätänsä on hyötyä apuihmisistä, jotta kuvaaja voi keskittyä katsomaan oikeaa hetkeä, kokonaisuutta ja reagoimaan.

Linssiluteet ja muut

Osa lemmikeistä hämmentyy tähtäilystä tai valoista,varsinkin koirissa on isoja eroja.

Jotkut oikein pörhistäytyvät ja nauttiivat siitä, että ovat huomion keskipisteinä. Eveliina Immonen, valokuvaaja

– On täysin mahdotonta tietää etukäteen, mikä koira pelkää valoja ja näin vierastaa kameraa. Jotkut oikein pörhistäytyvät ja nauttivat siitä, että ovat huomion keskipisteinä, kuvailee Immonen.

Kissoissakin on eroja, mutta kokonaisuudessaan ne ovat kuvaajien mukaan vaikeampia kuin koirat, koska niitä ei pysty makupaloilla ohjailemaan.

– Pienet kissat on helppoja leikittää haluttuun asentoon, mutta se toimii vanhemmallakin.

Raila Paavola / Yle Kuvauksen ekstrajännitystä

Eveliina Immonen on kuvannut myös lemmikkitorakan.

– Pelkäsin kaikkein eniten, että se karkaa ja pesiytyy jonnekin rakenteisiin ja valloittaa maailman sen jälkeen. Etukäteen varmistin, miten nopeasti se liikkuu, että ehtiikö sen ottaa kiinni vai pitääkö aidata kuvausalue. Se olikin yllättävän rauhallinen, mikä oli helpotus, hän muistelee nauraen.

Ei se silti hänestä torakkakuvaajaa tehnyt.

– Hirveää! En halua todellakaan kuvata lisää! Käärmeitä pelkään ja inhoan, tunnustaa Immonen. En tule kuvaamaan, vaikka tahdottaisiin, en edes kuvia pysty katsomaan!

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

"Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä" – 15-vuotiaana kotoa karanneen Iidan äiti tietää, millaista on pelätä pahinta

2017, Heinäkuu 9 - 07:30
Kadonneet Suomessa

Suomessa ilmoitetaan kadonneeksi vuosittain 1 000–1 200 ihmistä. Tänä vuonna kadonneita on vuoden alkupuoliskolla noin 500.

Alaikäisiä heistä oli vuonna 2015 344, vuonna 2016 300 ja vuonna 2017 tähän mennessä 171.

Pohjanmaan poliisin alueella kadonneeksi ilmoitettiin toissavuonna 89 ihmistä (alaikäisiä 22), viime vuonna 71 (32) ja tänä vuonna toistaiseksi 32 (11).

Yleisesti ottaen kadonneista noin puolet on naisia, mutta alaikäisissä tyttöjen osuus on suurempi: Tänä vuonna katoamisilmoituksen kohteista (171) tyttöjä on 101.

Kesäaika on nuorten karkaamisen suhteen lievää sesonkiaikaa.

Sijoitetuilla lapsilla on suurempi karkaamisriski kuin muilla. Sitä selittää usein sijoittaminen toiselle paikkakunnalle, kauas kavereista.

Kaikki karkurit lasketaan kadonneiksi, mutta kaikki, joista katoamisilmoituksia tehdään, eivät ole karkureita.

Lähde: Pohjanmaan poliisi

Se oli viimeinen päivä ennen kesälomaa. Tai toiseksi viimeinen. Vai oliko se hiihtoloma? Jokin loma kuitenkin.

– Oltiin edellisenä päivänä kaverin kanssa puhuttu, että lähdettäisiin johonkin. Sitten mentiin asemalle ja katsottiin, mihin lähtee junia. Jaa tuonne.

Niin yksinkertaista se oli, kun 15-vuotias Iida ja hänen kaverinsa ottivat hatkat. Suomessa ilmoitetaan kadonneeksi vuosittain 1 000–1 200 ihmistä. Alaikäisiä heistä oli viime vuonna 300.

Oli Iida häipynyt aiemminkin, mutta vain skootterillaan naapurikaupunkiin tai lähikuntiin. Nyt juna vei kauemmas.

Perillä tytöt kysyivät, missä on ABC. Sinne pääsi bussilla, mutta aika monta ehti mennä ohi ennen kuin tytöt tajusivat, että pitää heilauttaa kättä saadakseen ne pysähtymään.

Yöpaikkakin löytyi. Pelikoneella notkui nuori mies viinapullo takataskussa kavereineen. Heidän kanssaan tytöt viettivät aikaa, ja yöksi mentiin heistä jonkun luo. Järjestely ei pelottanut sen enempää kuin mikään muukaan reissussa.

– Ei mitään itsesuojeluvaistoa. Kummallakaan ei ollut järkeä päässä, sanoo Iida nyt.

Sen verran peliälyä kuitenkin oli, että puhelimet oli sammutettu heti junamatkan alkaessa. Etteivät vanhemmat pääsisi jäljille.

Ilman tietoa kavereista äiti olisi ollut hukassa

"Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Yrittäkää myöhemmin uudestaan."

Johanna-äiti inhoaa tuota viestiä, sillä sitä hän sai kuulla aikanaan monesti. Tuonkin reissun aikana, kun tyttöä ei saanut kiinni. Eikä Johanna tiennyt, missä Iida onkaan. Sattuneesta syystä.

– Se huoli, kun ei tiedä, missä tyttö on ja kenen kanssa. Kauheinta on kun ei tiedä, onko toinen edes hengissä. Että laittaisi edes viestiä.

– Ei siinä juuri syöty eikä nukuttu, sanoo Johanna.

Kaikkia yksityiskohtia hän ei kymmenen vuoden takaisesta ajasta enää muista. Poliisille tehtiin katoamisilmoitus, mutta ilman kaverin veljeä vinkit olisivat olleet vähissä. Iidan ystävä oli tullut sanoneeksi veljelleen, mihin kaverukset suuntaavat. Veli taas oli kertonut vanhemmille.

Siinä vaiheessa, kun tytöt olivat jo hyppäämässä paluumatkalle, tieto siitä oli saavuttanut kotiväet. Poliisi oli saattamassa parivaljakkoa junaan ja välietapeilla toiset poliisit katsoivat, etteivät tytöt hyppää puolimatkassa uudelle reissulle.

Johanna sanoo, että jos ei heillä olisi ollut tietoa Iidan kavereista, hän olisi ollut ihan pihalla siitä, mistä edes alkaa kysellä. Toisaalta kavereillakin oli tieto Iidan äidistä: valtaosan kännykässä numero oli tallennettuna, jotta puheluihin osattiin olla vastaamatta.

– Voi että se oli noloa: sun äiti soittaa... muistelee Iida.

Tuosta matkasta selvittiin. Niin kuin Iidan koko nuoruudesta. Se on sekä äidin että tyttären mielestä pienoinen ihme.

Iidan nuoruus oli tytön omien sanojen mukaan railakas ja pitkä. Ongelmat alkoivat yläkoulussa, vaikka lintsattua tuli jo alakoulussa. Seiskalla kaveriporukka koostui vielä pitkälti vanhoista kavereista. Kasilla tuli uusia, sillä vanhat olivat kiinnostuneita eri asioista kuin Iida.

– Niitä kiinnosti koulu. Minua ei oikein mikään. Kunhan oli kivaa.

Jalkapalloharrastuskin jäi. Oli paljon aikaa. Vielä enemmän oli, kun lyhensi koulupäiviä: Iida lähti usein koulusta kaupungille eikä tullut takaisin.

– Tehtiin kaikkea "fiksua".

Se tarkoitti notkumista tavaratalon tuulikaapissa ja esimerkiksi näpistelyä. Uusia vaatteita oli kumman paljon, mutta äidille selitettiin, että toppi oli lainassa kaverilta ja seuraava toppi toiselta kaverilta. Varashälyttimien repimisen jättämät reiätkään eivät saaneet äidin lamppua syttymään. Moni asia noista ajoista on valjennut vasta myöhemmin.

– En vain hoksannut. Uskoin mitä Iida sanoi. Siinä vaiheessa oli ehtinyt jo tapahtua vaikka ja mitä.

Näpistely loppui, kun tyttö jäi kiinni. Kotoa löytyneet tavarat käytiin palauttamassa kauppoihin.

Arkistokuva.Yle

Koulusta poissaoloja kertyi, mutta niistä ei pidetty suurempaa meteliä. Iidalle joku opettaja joskus puhui tunnin jälkeen, ja tietyn tuntimäärän poissaolot piti kuitata tiistaisin jälki-istunnolla. Kotiin asiasta ei soitettu kertaakaan.

Niitä kiinnosti koulu. Minua ei oikein mikään. Kunhan oli kivaa.

Iida kulki kavereiden kanssa ja aikanaan skootterin avulla pidempiäkin matkoja. Tärkeintä oli hauskanpito. Se tarkoitti ryyppäämistä. Johannan mielestä kotona oli järkevät säännöt. Iida on toista mieltä: kello 22 kotiintuloaikaa ei ollut kenelläkään muulla.

– Sitten itselle tuli 25 puhelua illassa ja jos oli kaks minuuttia myöhässä, oli heti arestissa.

Johanna on hakenut Iidan lukemattomia kertoja milloin mistäkin. Pahimpia kertoja olivat ne, kun tyttö soitti eikä tiennyt missä oli ja mistä pitäisi hakea.

Tyttö meni, koska halusi

Luvan kanssa meneminen päättyikin usein umpihumalaan ja kaikenlaisiin ongelmiin: oli rähinää ja tappeluita. Ja jos ei ollut lupaa mennä, Iida meni silti. Rajoituksia vastaan hän kapinoi, mutta mistä kapinointi ennen rangaistuksia?

– Minä vaan halusin. Oli vain minä itse, tartti vain itsestä huolehtia, sanoo Iida.

Sama syy nousee esiin monesti, kun nyt 25-vuotias tyttö muistelee nuoruuttaan. Siitä hän ei ole ylpeä, mutta nykyisestä elämästään kyllä. Vuosien takainen minäkin on yhä tuttu:

– Ihan omalta se tuntuu, tuollaista se oli. That's it, ei voi mitään. Mutta ajatella, miten olen saanut asiat järjestymään.

Ennen sitä tuli silti vielä pari mutkaa.

Peruskoulun jälkeen Iida aloitti ammattiopinnot, mutta arki jatkui ennallaan. Sosiaalityöntekijätkin kävivät kotona jonkin kerran, ja tavoitteita asetettiin yhdessä.

Kerran arestissa olon takia väliin jäi synttäribileet. Iida tiesi, että niihin lähteminen aiheuttaa soiton sosiaalitoimeen.

– Minähän lähdin, kun halusin.

Johanna ymmärsi, että ainoa mahdollisuus jaksaa käydä töissä ja hoitaa nuorempaa lasta, on tehdä asialle jotain. Iida sijoitettiin avohuollon toimenpiteenä perhekotiin samaan kaupunkiin.

– Eväät eivät vain riittäneet, teki niin tai näin. Mutta ajatus siitä, että oma lapsi on perhekodissa, sanoo Johanna, kääntää pään pois ja kuivaa poskensa.

Perhekoti oli Iidasta aluksi "ihan jees". Toki tiukat säännöt ahdistivat: iltavapaalta piti palata kello 20, joka päivä ei päässyt lähtemäänkään ja tietokoneaikaakin oli vähän. Tytölle määriteltiin omat tavoitteet: koulupoissaoloja ei saanut tulla eikä ryypätä saanut. Ne Iida saavutti, mutta ärsyyntyi, kun ei ansainnut sillä mitään hyötyä tai hölläystä.

Ammattilaiset taas pitivät perhekotia Iidalle liian löysänä laitoksena. Hän ottikin halutessaan hatkat sieltäkin kavereiden kanssa.

Puolen vuoden jälkeen Iida otettiin pois perhekodista. Vanhemmille sanottiin, että se tapahtuu omalla vastuulla.

Koulusta tyttö sai lähtöpassit, mutta pääsi saman alan oppilaitokseen runsaan sadan kilometrin päähän ja aloitti alusta. Noihin aikoihin sattui myös kihlaus ja muutto lopullisesti pois kotoa.

Pitkään raha meni baariin. Äiti maksoi joitain laskuja, mutta moni meni ulosottoon. Ruokaakin tuli ostettua, sillä muuten sitä ei Iidalla kotona kovin usein ollut.

Johanna sanoo miettineensä joskus, onko mahdollistanut Iidan käyttäytymisen omalla toiminnallaan. Jonkinlaisena huolehtimisen rajana hän piti täysi-ikäisyyttä, mutta sanoo, ettei sidettä koskaan voi katkaista.

– Kun on saanut pitää lapsensa, kai sitä tekee mitä tahansa, sanoo Johanna.

Lasten puolesta ei voi valita

Kaikki eivät ole saaneet: Iidankin kavereista osa on kuollut, joistakin on tullut huumeidenkäyttäjiä. Iida on aina tiennyt, että kotiin on voinut soittaa tai mennä.

– Jos en olisi pysynyt tukena, olisi voinut käydä huonosti, sanoo Johanna nyt.

– Varmasti, sanoo Iida. – On pieni ihme, että selvisin näin.

Johanna muistuttaa, ettei lasten puolesta voi valita. Voi vain rakastaa, rakastaa ja rakastaa. Ja antaa anteeksi.

– Ne tekevät paskoja valintoja. Olen aina sanonut, että kun vain saisi pidettyä toisen hengissä niin pitkään, että järki kasvaa.

Arkistokuva. Kuvan lapsi ei liity aiheeseen.Ritva Tarkki / Yle

Iida katsoo nyt taaksepäin eri silmillä. Teini-ikäiseltä puuttui täysin ymmärrys syy-seuraus-suhteista ja valintojen vaikutuksista. Täysin askel railakkaan nuoruuden jälkeen tuli vasta, kun Iida valmistui, tapasi nykyisen miehensä ja sai lapsen, joka on nyt yli 1-vuotias. Tuli vastuu.

Johanna-mummu nauttii nähdessään Iidan päivityksestä, että tyttö odottaa vapaata viikonloppua: piknikkiä perheen kanssa ja leffailtaa. Ei sillä, ei Iida absolutistiksi ole ryhtynyt, mutta viina ei vain enää ole iso tai tärkeä asia.

– Ei voi kuin tehdä nykyään eri valinnat ja olla parempi tyyppi, sanoo Iida.

Hänen kaikki valintansa lähtevät nyt lapsen kautta: ensin hoidetaan tämän tarpeet. Samanlaista nuoruutta Iida ei lapselleen toivo.

– Jos pääsisi vähän helpommalla...

Johanna ei osaa sanoa, olisiko toisen luontoinen äiti ja erilainen suhtautuminen saanut tytön järkiintymään aiemmin – vai olisivatko välit katkenneet. Äiti ja tytär viettävät paljon aikaa yhdessä, ja suhde on läheinen.

Opettajaksi hän ei ryhdy, sillä sai aikanaan itse neuvoja ja kommentteja aivan tarpeeksi, niin lapsettomilta kuin vanhemmilta. Johannan mukaan edes kahta pahaa murrosikäistä ei voi verrata, sillä jokainen on oma yksilönsä.

– Ollaan kuitenkin molemmat hengissä, sanoo Iida.

Sitten äiti ja tytär lähtevät pakkaamaan mökkireissulle.

Iidan ja Johannan nimet on muutettu, sillä vaikka kaikki on nykyään hyvin, he eivät kotipaikkakuntansa pienuuden vuoksi halua puhua asioista omilla nimillään.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

50 kertaa samoilla festareilla: alussa oli soppapöytä lehmäaitauksessa ja juhla-alue taivasalla

2017, Heinäkuu 7 - 17:30

Niinhän sen pitikin mennä. Viitisenkymmentä vuotta sitten pienessä keskipohjalaiskunnassa Kaustisella heräsi rohkea ajatus omien kansanmusiikkijuhlien järjestämisestä. Idea juhlista oli Matti Palon.

Viljo S. Määttälä kutsui koolle pelimanneja sekä kuorolaulajia ja esitti, että kylään pystetään omat kansanmusiikkijuhlat. Mukana oli myös koulupoika Mauno Järvelä. Jo tuolloin hän uskoi, että tekeillä oli jotain suurta ja merkittävää. Hääkuoron Lauri Ojala tyrmäsi epäilijät:

– Kun joku sanoi, että pystytäänkö me juhlia järjestämään, tämä raavas hääkuorolainen nousi ylös. Lauri sanoi, ettei "soo mistään kiinni, ko täällä ruvethan", muistelee Mauno Järvelä.

Ei soo mistään kiinni, ko täällä ruvethan. Lauri Ojala aikanaan Kansanmusiikkijuhlien perustamiskokouksessa

Ja niin ruvettiin tekemään.

Tänä kesänä pelimannit Järvelä, Kimmo Anttila ja Timo Valo ovat mukana jo 50. kertaa.

"En ottanut sitä ihan todeksi"

Ensimmäiset Kaustisen Kansanmusiikkijuhlat järjestettiin vuonna 1968. Mauno Järvelä, Kimmo Anttila ja Timo Valo olivat mukana jo tuollloin.

Mauno tuli paikalle suoraan Savonlinnasta valtakunnalliselta musiikkileiriltä. Harjoituksissa hän ei ollut ehtinyt käydä, joten säveliä tapailtiin yhdessä vielä viime metreillä.

Kimmo Anttila kuuli tekeillä olevista juhlista kanttorituttavaltaan.

– En silloin ottanut sitä ihan todeksi. Kävi kuitenkin niin, että Konsta Jylhä sattui sairastumaan eikä päässyt ensimmäisille festivaaleille. Minä sain sitten kunnian olla juhlilla hänen tilallaan Purppuripelimanneissa, hän muistelee.

Ja niin kävi Kimmollekin, etteivät kaikki kappaleet olleet heti aivan hallussa. Yksikin polskan pätkä viimeisteltiin juuri ennen suoraa televisiointia.

Timo Valolle ensikosketus juhliin tuli työn kautta: mies työskenteli sähkölaitoksella ja veti alueelle "aika monta sähköjohtoa".

C-duurimarssia alusta asti

Tavallista oli, että pelimannit opettelivat kappaleita korvakuulolta. Ensimmäisillä juhlilla Timo Valo soitti viulua, vaikka on myöhemmin tullut yleisölle tutuksi Tallarin harmonin takaa.

– Ensimmäisillä juhlilla yhteissoittokappaleena oli C-duurimarssi. Olin opetellut sitä kotona isän ja muiden kanssa. Kun soitettiin kappaletta yhteissoittona, niin kaikki soittivatkin ihan omalla tyylillä. Ei kenelläkään ollut mitään nuottia, vaan soitettiin korvakuulolla opitulla tavalla.

Siinä mielessä aika on muuttunut, että korvakuulolta opettelu on vaihtunut nuotteihin. Silti juhlien repertuaarissa on paljon samaa kuin alkuvuosina. Edelleen alueella raikaavat C-duurimarssi ja monet muut paikalliset sävelmät.

– Kyllä me kolme pystyisimme varmaan sata kaustislaista vanhaa kappaletta tästä soittamaan, Mauno Järvelä arvioi.

"Aurinko paistaa aina festivaaleilla"

Alkuvuosien puitteet olivat vaatimattomat. Kaikki piti rakentaa joka vuosi uudestaan: mitään pysyvää ei juhla-alueella ollut. Aluksi alue sijaitsi vanhalla urheilukentällä. Pihassa oli seurantalo ja painikämppä. Kun satoi, savinen rata kastui kunnolla.

– Kyllä siellä oli mukava ihmisten kävellä korkeakorkoisilla kengillä, Kimmo Anttila nauraa.

Festivaaliravintolakin rakennettiin lehmäaitaukseen, ja ruokana oli buffet-tarjonnan sijaan yksinkertaista keittoruokaa.

– Siinä oli voipaperilla päällystetyt raakalaudasta tehdyt pöydät ja hernekeittoa syötiin. Se oli festivaaliravintola, joka piti purkaa lehmien tieltä pois, kun juhlat olivat ohi, Mauno Järvelä muistelee.

Festivaaliravintola piti purkaa lehmien tieltä pois, kun juhlat olivat ohi. Mauno Järvelä

Yksi tärkeimmistä alueen kohtaamispaikoista oli edelleen toimiva Ravintola Pelimanni, missä soitettiin vapaasti läpi juhlien. Pelimanniin kiemurteli usein pitkä jono, eivätkä kaikki halukkaat päässeet sisään.

Myöhemmin juhla-alueelle saatiin pitkän työn päätteeksi siirrettyä Pelimannitalo naapurikunnasta. Se sai pian roolin, joka talolle nykyään kuuluu: esiintymisiä ja ohjelmaa on aamusta yöhön.

– Pelimannitalo oli voimainponnistus, johon tarvittiin paljon ulkopuolista rahaa. Viljo S. Määttälän avulla sekin onnistui, Järvelä kiittelee.

YLE/ Kia-Frega Prepula

Myöhemmin rakennettiin festivaaliareena, jossa nykyään ollaan suojassa Villen pipon alla. Sateelta suojautuminen ei kuitenkaan ole suuri asia, sillä pelimanneille aurinko paistaa aina.

– Ilma on sellainen kuin sen päässään kuvittelee. Kylmä on tietysti sormille kaikkein pahin, Järvelä toteaa.

Kimmo Anttilan mieleen on jäänyt ainakin yksi talvinen festivaali todennäköisesti 70-luvulta: avajaissoiton aikaan taivaalta putoili lunta ja kylmyys teki sormista kankeat.

Jos jokin on tässä maailmassa pysyvää, se on pelimannina olo. Viidenkymmenenkään vuoden aikana se ei ole mihinkään muuttunut.

– Nyt on ehkä pikkusen paremmat fiulikotelot, ennen oltiin paffilaatikoiden kanssa liikkeellä, nyt ne on styroksista, sanoo Mauno Järvelä.

Meno on myös siistiytynyt. Kimmo Anttila toteaa, että "henki ei enää haise soitolle niin paljon kuin alkuaikoina".

– Tänä päivänä pitää soittaa niin hyvin, että on paree, että korkki on kiinni.

Kaustislaiset laittavat kaiken peliin

Heinäkuiset juhlat määrittävät Kaustisella koko vuodenkulkua. Pelimanneille tapahtuma on ykkösasia, ja juhlat ovat mielessä läpi vuoden. Kun on 50 vuotta ollut joka kesä mukana, siitä tulee eräänlainen mieluisa painolasti.

– Kyllä siihen pitää aina jotenkin valmistautua. Ei se enää tällä iällä tule niin, että otetaan kotelo kainaloon ja lähdetään alueelle, Mauno Järvelä tunnustaa.

Joka vuosi jaksaa, kun kansanmusiikki on niin veressä, että se on käytännössä elämä.

– Kaustislaiset ovat alkuajoista lähtien eläneet elämää ennen ja jälkeen festivaalien. Alussa on mukavaa ja juhlavaa mennä soittamaan kaikki yhdessä, lopussa taas odotetaan seuraavia juhlia, kuvailee Timo Valo.

Mauno Järvelä, Timo Valo ja Kimmo Anttila.Katariina Poranen / Yle

Kaustisen henki, kaustislainen tapa soittaa. Sen tietävät kaikki juhlilla käyneet, se on jotakin erityistä ja jopa maagista, mutta vaikeasti määriteltävää.

Kimmo Anttila kysyi aikoinaan sedältään, mikä siinä on kun kaustislaisten soitto kuulostaa niin erilaiselta.

– Vastaus oli, että siinä musiikissa on hartaus. Siinä pannaan kaikki "pelhin", mitä on ajatusmaailmassa. Tunteella tekeminen on kaustislaista henkeä ja musiikki puhuu puolestaan.

Mauno Järvelän mielestä kaustislaisessa pelimannihengessä tärkeintä on, että pelimannit ovat aina valmiita tuomaan kansanmusiikkia esille. Kuten Kaustisella sanotaan: "Pistethän issensä pelhin".

– Meillä on 1700-luvulta lähtenyt perinne tässä kannettavana ja viemme viestikapulaa eteenpäin, Järvelä toteaa.

"Enemmän kansanmusiikkia!"

Kolme pelimannia puhuu 150 vuoden festivaalikokemuksella kansanmusiikin puolesta: musiikinlaji ja perinne ansaitsisivat enemmän näkyvyyttä.

– Ration herrat, soittakaa enemmän sitä kansanmusiikkia, Mauno Järvelä heittää, ja Kimmo Anttila komppaa.

– Kansanmusiikkijuhlat on peruutuspeili koko kansalle. Näkee mitä meillä on ollut, kuinka rikas ja monimuotoinen kulttuuri Suomen maassa vallitsee. Se pitäisi hoksata ja uskoa siihen, Järvelä perustelee.

– Toisaalta kansanmusiikkitapahtumia on nykyään ympäri Suomen ja oikeastaan joka kesä meinaa tulla jonkinlainen uusi juttu lisää. Se osoittaa, että nuoria harrastajia on paljon, Timo Valo muistuttaa.

Mauno Järvelä, Timo Valo ja Kimmo Anttila.Katariina Poranen / Yle

Lisää tulee esimerkiksi Maunon Näppäri-toiminnan kautta. Se on tärkeä väylä kansanmusiikin maailmaan. Kursseilla suurin osa on tyttöjä. Tämä saattaa tietää sitä, että tulevaisuudessa miespelimannien valta kääntyy naispelimannien eduksi.

Mauno Järvelän mielestä sukupuolella ei kuitenkaan ole merkitystä.

– Soittamista harrastavat ne, jotka kokevat sen tärkeäksi. Aikaisemmin miesporukka on kokenut niin, mutta nyt entistä enemmän tytöt. Aika korjaa asiaa suuntaan tai toiseen, vallitseva tilanne ei ikinä pysy.

Jos Viljo olisikin saanut pakit?

Mitä jos Viljo S. Määttälälle olisikin sanottu ei? Jos kaustislaiset olisivatkin todenneet, että mitäpä sitä suurempia juhlia järjestämään?

Mauno Järvelä sanoo, että ilman Kansanmusiikkijuhlia Kaustinen olisi vähän nykyistä mitättömämpi paikka. Ei olisi paikallisia kulttuurikohteita, kuten Pelimannitaloa, festivaaliareenaa tai Kansantaiteenkeskusta.

Timo Valo listaa monta muutakin asiaa, joiden juuret ovat Kansanmusiikkijuhlissa: Kansanmusiikki-instituutti, pelimanniyhtye Tallari, vakiintunut kansanmusiikin opetus Sibelius-Akatemiassa ja Mauno Järvelän käynnistämä Näppäritoiminta.

Aluksi melkein joka toinen soitti seliksi yleisöön päin, mutta nyt kaikki pystyvät katsomaan yleisöä. Kimmo Anttila

Juhlat ovat myös nostattaneet kaustislaista talkoohenkeä ja vieraanvaraisuutta. Muualta tulleet on otettu avosylin vastaan juhlille, ja myöhemmin myös perhemajoitukseen.

Ovat paikallisten perunatkin aikanaan menneet parempiin suihin.

– Festivaalityöntekijät puhuivat, että kävivät hakemassa perunoita pellosta, keittivät ja söivät ne. Minä vain ajattelin, että siinä meni kaksi penkkiä perunoitani, kun olivat ne minun pellolta hakeneet, Kimmo Anttila nauraa.

Miehet uskovat, että ilman festivaalejakin Kaustisella soiteltaisiin, mutta pienemmissä ympyröissä. Nyt yhteistyötä on ympäri maailmaa. Vuosikymmenet ovat tehneet pelimanneille hyvää.

– Yhtenäisyys ja itsetunto ovat kasvaneet. Aluksi melkein joka toinen soitti seliksi yleisöön päin, mutta nyt kaikki pystyvät katsomaan yleisöä, Kimmo Anttila kertoo.

50 vuotta juhlilla käyneet pelimannit kokoontuvat Kaustisen Kansanmusiikkijuhlilla Kaustinen Social Club -tapahtumiin kertaamaan kokemuksia ja soittamaan yhdessä. Kaustisen Kansanmusiikkijuhlia vietetään 10.-16.7.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia

Valinnanvapauspilotit myöhästyvät – Maakuntien asukkaat pääsevat valitsemaan hoitopaikkansa vasta ensi vuonna

2017, Heinäkuu 6 - 15:09
Mistä on kyse?
  • Maakuntien valinnanvapauspilottien hakuaika päättyy huomenna perjantaina
  • Kiinnostuneita maakuntia on ollut kymmenkunta, kokeilut saavat rahoitusta valtiolta on yhteensä 130 miljoonaa euroa
  • Piloteiksi otetaan 5–8 maakuntaa, joiden kanssa ryhdytään käymään keskusteluja alkusyksystä
  • Hakemuksia täydennetään ja muutetaan yhdessä ministeriön kanssa

Maakuntien valinnanvapauspilottien yhtiöittämisvelvollisuudesta luovutaan. Pilotteja ei todennäköisesti päästä aloittamaan tämän vuoden puolella, kuten alunperin oli aikaisintaan tarkoitus.

Sosiaali- ja terveysuudistuksen valinnanvapauden piti tulla voimaan virallisesti vuoden 2019 alusta, mutta hallitus ilmoitti eilen, että sote-uudistus viivästyy vuodella. Pilottialueiksi hyväksytyt maakunnat ja kunnat voivat kokeilla valinnanvapauden eri keinoja alkuperäisten suunnitelmien mukaan jo ensi vuoden alusta lähtien.

Pilotit pyritään kuitenkin aloittamaan mahdollisimman nopealla aikataululla, arvioi sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsti Varhila.

– Syksyn haun osalta toivomme, että käytössä on jo tiedossa tulevat muutokset kriteereihin. Perustuslakivaliokunta otti kantaa niihin todeten, että kriteereistä tulisi säätää tai laissa todeta mahdolliset pilottialueet.

Pilotit koskevat sote-keskuskia sekä henkilökohtaista budjetointia sekä näiden kahden yhdistelmiä.

Maakuntatasoisten pilottien haku päättyy huomenna perjantaina. Yhteensä valtio rahoittaa kokeiluja 130 miljoonalla eurolla ja mukaan pääsee näillä näkymin viidestä kahdeksaan maakuntaa.

Hakemuksia täydennetään ja muutetaan hakuajan päätyttyä. Rahoitus on siis olemassa, mutta lakiehdotus valinnanvapauslaiksi muuttuu vielä.

Maakunnissa pilotti kiinnostaa edelleen

Kiinnostuneita maakuntia on ollut kymmenkunta, esimerkiksi Kanta-Häme, Keski-Pohjanmaa, Eksote, Pohjois-Karjala, Kymenlaakso, Satakunta sekä Pohjois-Savo. Keski-Suomessa halukkuutta selvitellään edelleen.

Maakunnissa sote-uudistuksen viivästyminen ei tullut yllätyksenä. Monessa maakunnassa ollaan tyytyväisiä siihen, että isolle muutokselle otetaan tarvittava aika.

– Se, että valmistellaan uudestaan, antaa ehkä vieläkin enemmän painoarvoa meidän kokeiluille. Pystymme tuottamaan tietoa, miten vapaus voidaan lainsäädäntöön pohjautuen oikeasti toteuttaa, sanoo Keski-Uudenmaan sote-alueen hankejohtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen.

Kanta-Hämeessä on jo tehty alustava pilottihakemus. Oma Hämeen muutosjohtaja Jukka Lindberg uskoo, että hitaampi aikataulu suosii kokeilukulttuuria.

Uskon, että valinnanvapautta tullaan Suomessa pilotoimaan tavalla tai toisella Oma Hämeen muutosjohtaja Jukka Lindberg

– Uskon, että valinnanvapaus toteutuu Suomessa ja sitä tullaan pilotoimaan tavalla tai toisella. Siinä jonossa Kanta-Häme on aika vahvoilla. Meillä on Hämeenlinnan pilotti pohjalla ja uskottavuutta ministeriön silmissä kokeilijana, Lindberg arvioi.

Keski-Pohjanmaalla sosiaali- ja terveysyhtymän suunnitelmissa oli lähteä mukaan valinnanvapauspilottiin. Nyt yhtymässä mietitään vielä, halutaanko uudentyyppiseen pilottiin lähteä mukaan.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimitusjohtaja Eetu Salunen pelkää, että viivästynyt sote vaikuttaa kunnissa palveluiden saatavuuteen.

– Vuosina 2018-2019 vuoden rahat ovat kuntien käsissä. Jos ja kun tällainen sote-uudistus on tulossa, niin kunnat tulevat olemaan erittäin haluttomia satsaamaan soteen. Sosiaali- ja terveydenhuolto on pahimmassa tapauksessa todella niukoilla rahavirroilla vuodet -18 ja -19. Se on minun suurin huoleni.

Kategoriat: Kanta-alueen uutisia